Follow us on Twitter
Kesätyöpaikat tulevat jälleen hakuun vuodenvaihteessa. Kesällä 2008 tarjosimme 1 000 kesäajan työpaikkaa eri puolilla Suomea.ruukki.rekrytointi@ruukki.com
Rautaruukki OyjMielenkiintoisen työn ohella Ruukki tarjoaa henkilöstölleen kansainvälisen työympäristön.
IT Development Manager Virpi Tuukkanen aloitti Ruukilla kuusi vuotta sitten traineena Young Professionals -ohjelmassa. Siitä lähtien hän on työskennellyt useissa IT-projekteissa, ja nykyään hän on projektityönsä lisäksi esimiehenä vastuussa tiiminsä työskentelystä. Kertoisitko urasi kehityksestä Ruukilla? – Työskentelen Ruukin IT-osastolla yksikössä, joka pääasiassa toteuttaa uusien järjestelmien käyttöönottoja. Työtehtäväni ovat kehittyneet kuudessa vuodessa paljon, ja olen osallistunut moniin kiinnostaviin projekteihin. Yksi projekti kestää noin puolesta vuodesta vuoteen. Olen edennyt tasaisesti työtehtävissäni ja saanut myös johtamisvastuuta sekä tiiminvetäjänä että linjaesimiehenä. Tällä hetkellä työskentelen projektipäällikkötehtävissä. Työhöni sisältyy monta erilaista roolia ja vaihtelevia tehtäviä, mikä tekee siitä samalla sekä haastavaa että palkitsevaa. Lisäksi tarvitsen työssäni vankan sosiaalisen tilannetajun, sillä työskentelen monenlaisten ihmisten parissa. Miten Ruukin kansainvälisyys näkyy työssäsi? – Kansainvälisyys näkyy työssäni erittäin vahvasti, sillä Ruukki toimii 27 maassa ja uusia IT-järjestelmiä otetaan käyttöön useimmissa niistä. Projektien tiimit koostuvat usein useasta eri kansallisuudesta monessa eri maassa. Konkreettisimman kosketuksen Ruukin kansainvälisyyteen sain syksyllä 2010, kun lähdin seitsemäksi kuukaudeksi Puolaan koordinoimaan uuden palvelutiimin pystyttämistä ja kouluttamaan paikallista tiimiä. Myös monet kollegani ovat työskennelleet ulkomailla, ja usein perhe on seurannut mukana. Millaista lisämakua kansainvälinen ympäristö tuo työhösi? – Työkulttuuri Ruukilla on samankaltainen maasta riippumatta. Erot työtavoissa tulevat esille lähinnä toimintokohtaisesti eivätkä välttämättä maakohtaisesti. Täytyy esimerkiksi olla tarkkana, jotta IT:n ja liiketoiminnan edustajat käsittävät keskusteluissa käytettävät termit samalla tavalla. Millaista on työskennellä Ruukilla? – Työtehtävät ovat vaihtelevia ja antoisia. Omalla vastuualueella toimimiseen annetaan hyvinkin vapaat kädet. Voin viedä projekteja eteenpäin itsenäisesti. Tukea on aina saatavilla kollegoilta ja esimiehiltä. Ruukilla työn järjestely on joustavaa ja projektiluonteisen työn myötä myös etätyöskentely on mahdollista. Keskustelu esimiesten kanssa on avointa, ja esimiehet huomioivat henkilöstön potentiaalin ja toiveet työtehtävien suhteen. Kuinka rentoudut työpäivän jälkeen? – Rakastan matkustamista ja uusiin kulttuureihin tutustumista. Tulin juuri sukeltamasta Kroatiasta ja syksyllä suuntaan lyhyelle kaupunkilomalle jonnekin päin Eurooppaa. Silloin, kun en ole matkalla tai suunnittelemassa uutta, syvennän jonkin jo tutun maan tuntemustani. Esimerkiksi Afrikan matkani jälkeen aloin harrastaa afrotanssia. Sponsoroitu artikkeli. » Lisää artikkeleita Tulevaisuuden yritykset -osiossa
Rautaruukki Oyj Vahvasti kansainvälinen Ruukki on alati kehittyvä ja kasvava teräs- ja konepajateollisuuden moniosaaja.