Follow us on Twitter
Loman jälkeen olo on usein haikea, mutta liian pitkään jatkuvan haikeuden kanssa ei saa jäädä yksin. Osalla lomaltapaluu voi laukaista masennuksen.
”Kannattaa muistaa, että loman loppumiseen liittyy irrottautumisen ponnistus. Haikeus kuuluu asiaan, eikä sitä kuulu säikähtää”, Työterveyslaitoksen työterveyspsykologi Sirkku Kivistö sanoo.
Omien ajatustensa kanssa ei kannata jäädä yksin, jos töiden aloittamisen haikeus tuntuu ylitsepääsemättömältä. ”Moni kokee, että on mukavaa nähdä työkavereita ja tavallisesta rytmistä. Jos ei yhtään pysty näistä nauttimaan, niin en venyttäisi viikkoa kahta pidempään ennen kuin siitä menee juttelemaan jollekin”, Kivistö sanoo.
Varsinkin masennukseen taipuvaisille ihmisille lomalta paluu on riski. ”Arvioni mukaan masentuneisuus on yleinen vaiva työväestöllä. Tällainen luonnollinen lomalta lähtemisen haikeus yhdistyessään olemassa olevaan mielialan laskuun, niin silloin vaiva voi taipua diagnostiseksi masennukseksi. Se on aina merkki siitä, että oman elämän ja työelämän solmut täytyy selvittää.”
Lomarappiosta rutiiniin
Työshokkia voi ehkäistä siirtymällä pehmeästi rutiineihin. Repsahtanutta unirytmiä muokkaamalla ja oikealla asennoitumisella säästyy pahimmilta ongelmilta. ”Muutama päivä ennen lomaltapaluuta kannattaa herätä aikaisemmin oleskelemaan kirkkaassa valossa. Valo muokkaa unirytmiä suotuisaan suuntaan”, Kivistö neuvoo.
Viimeisenä lomapäivänä kannattaa valita työvaatteet ja pakata työlaukku. Näin ensimmäinen työaamu ei ole kaoottinen, vaan voi rauhassa keskittyä muutokseen. Jos viina on vienyt lomalla, kannattaa korkki laittaa kiinni hyvissä ajoin. Aina siihen ei kuitenkaan yksin pysty, jolloin apua kannattaa pyytää työterveyshuollosta.
”Oma huoli on kaikkein arvokkain tietolähde. Toinen tärkeä on läheisten ihmisten huoli. Sitä ei kannata enää edes yrittää selitellä”, Kivistö muistuttaa. ”Tämän loman virheistä voi aina oppia ensi kesää varten.” Teksti: Topi Kanniainen
Esiintymistaito on avain työnhaussa ja unelmatyön saamisessa – ja sen jälkeen. Vakuuttavuutesi ja käyttäytymisesi työpaikan saatuasi vaikuttavat siihen, kuunnellaanko sinua työyhteisössä.
Mitä pitäisi tehdä, että pystyisi aamulla pomppaamaan pirteänä ylös sängystä? Terveyspedagogi Isabelle Mungsgård antaa neljä käytännön vihjettä.
Saako pomosi The Office -sarjan David Brentin vaikuttamaan oikeudenmukaiselta ja joustavalta? Vai oletko nostanut voittoarvan? Pomoja on joka lähtöön – Jungle on kartoittanut heidät.
Myös monet yritykset ovat innostuneet laskemaan tuotteidensa tai palveluidensa hiilijalanjälkeä.
Elaine Bergqvistin mielestä 29 vuotta on sopiva ikä esimiehelle. Elaine, jolla on kaksi yritystä ja kaksi työntekijää, on retoriikan konsultti.
Onko aika aloittaa työt ja panna ura huonolle alulle? Opetamme 12 tapaa tulla inhotuksi töissä!
Haluatko kuulostaa fiksulta uudessa työpaikassasi tai tehdä työhaastattelussa vaikutuksen rekrytoijaan? Esittelemme seuraavassa viisi uutta liikemaailman muoti-ilmausta.
Tarkkaavaisuushäiriö ADHD:ta sairastavien työntekijöiden työkyvyn ja työtehon on tutkimuksin todettu olevan keskimääräistä heikompi.
Henkilöarvioinnin tuloksista voi ottaa hyödyn irti, vaikka unelmien työhön ei pääsisikään. Roolin vetäminen on työlästä ja paljastuu nopeasti.
Harva muistaa työpaikan kiireessä, että tauot lisäävät työtehoa. Työtehoaan voi kohentaa myös huonekasveilla ja lounastamalla työkavereiden kanssa.
Onnelliset ihmiset paitsi voivat paremmin, myös menestyvät muita paremmin.
Sinä sait paikan. Nyt sinulla on 4 viikkoa aikaa osoittaa kykysi ja karistaa kilpailijat kannoiltasi.
Et tule koskaan saamaan lisää aikaa ja sinulla tulee aina olemaan liikaa töitä: hurjaa mutta totta.
Vältä sosiaalisen kanssakäymisen sudenkuopat eri puolilla maailmaa.
TV:stä tuttujen uraloikkareiden jalanjäljillä.
Ura. Kolmeen pieneen kirjaimeen latautuu paljon tunteita: ahdistusta, stressiä ja jopa pelkoa.