Follow us on Twitter
Suomen ihanteellisimmat työnantajat julkistettiin torstaina 5. toukokuuta Universum Awards -gaalassa Pörssitalossa Helsingissä.
Yli 6500 opiskelijaa ammattikorkeakouluista ja yliopistoista ympäri maan osallistui Universumin tutkimukseen, jossa he valitsivat ihannetyönantajansa ja nimesivät, mitä työnantajien piirteitä he pitävät tärkeimpinä astuessaan työelämään. Tämän vuoden tutkimuksen tulokset julkistettiin Universum Awards -tilaisuudessa.
Opiskelijoiden ja työnantajien yhteistyö puree Nokia säilytti ykkössijan kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa, tosin menettäen etumatkaansa viime vuodesta kirineelle Nordealle ja alan hankaluuksista huolimatta kolmossijan säilyttäneelle Finnairille. Ihanteellisimpien työnantajien kolmikko painotti puheenvuoroissaan yhteistyötään opiskelijoiden ja oppilaitosten kanssa. − Yksi syy on varmasti käytännönläheisyys. Teemme työtä yhdessä opiskelijoiden kanssa, palkintoa vastaanottamassa ollut Virpi Jalonen Nokialta summaa yrityksen menestystä kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa.
Julkinen sektori kiehtoo tekniikan osaajia Tekniikan alan halutuin työnantaja on tänäkin vuonna VTT. Listan uusi tulokas on KONE toisella sijalla, kun taas kolmannella sijalla on Suomen ympäristökeskus SYKE. − Meidän koko tekemisemme perustuu ihmisten osaamiseen. Vastavalmistunutkin pääsee meillä kehittämään osaamistaan, palkinnon vastaanottanut Elina Jokinen VTT:ltä toteaa. Tekniikan alan ihanteellisimpien työnantajien listalla on paljon julkisen sektorin toimijoita. Trendeiksi todettiin suomalaisuuden arvostaminen, lääkealan kiinnostavuus ja metsäalan yritysten nousu.
Kansainvälisyys ja yrittäjähenkisyys vetoavat Globaalit toimijat Google, Nokia ja Microsoft ovat IT-alan opiskelijoiden horjumattomia suosikkeja. Ihanteellisimpien työnantajien joukossa onkin entistä enemmän kansainvälisiä ja suuria tekijöitä, joiden dynaamista työympäristöä ja yrittäjähenkisyyttä IT-alan opiskelijat arvostavat. Oikeustieteiden opiskelijat valitsivat ihanteellisimmiksi työnantajiksi Oikeusministeriön ja Tuomioistuimet. Kolmannen sijan saavuttanut Castrén & Snellman on kolmen kärkijoukosta ainoa yksityinen työnantaja. Asianajoura on edelleen haluttu, mutta ihanteellisimpien työnantajien lista viestii, että oikeustieteiden opintotaustalla voi hakeutua hyvin vaihteleviin tehtäviin. Oikeusministeriötä ja Tuomioistuimia edustanut Mari Haapalainen (vas.) sekä Castrén & Snellmanin Jenni Marko ja Pia Dahlqvist (oik.). Kaupallisen alan ihanteellisimman työnantajan palkinnon vastaanotti Nokian Virpi Jalonen (vas.) ja Nokian muut edustajat. Teksti: Säde-Tuulia Laukka Kuvat: Jyrki Vesa
Opiskelijoille keväinen työnhaku on suuri työsarka, jossa kaikki apu on enemmän kuin tervetullutta. Yrityspäivät tarjoaa opiskelijoille ainutlaatuisen kanavan kohdata tulevia työnantajia vaivattomasti
Messupäivän aikana yritysten edustajat tapaavat satoja, elleivät jopa tuhansia opiskelijoita. Massasta erottumiseen kannattaakin siis panostaa jo etukäteen.
Helsingin Pörssitalossa riemuittiin, kun Vuoden opiskelijat 2011 julkistettiin Universum Awards -gaalassa. Palkinnon saivat vuoden kaupallisen alan opiskelija ja IT-alan innovatiivinen opiskelija.
Vuoden 2010 opiskelijatutkimuksesta selvisi vapaa-ajan olevan nuorten tärkein uratavoite. Hyvä palkka ei enää riitä motivoimaan nuoria. Työnantajien tuleekin ymmärtää vapauden merkitys nuorille.
Google pitää pintansa maailman ihanteellisimpana työnantajana, mutta saa haastajakseen ”Big Four” tilintarkastusfirmat.
Yhä useampi tohtori sijoittuu yksityiselle sektorille, tuore tutkimus kertoo. Valtaosa työskentelee tutkimuksen parissa.
Ulkomailla opiskelleet palaavat harvoin Suomeen. Lisäksi ulkomaisella tutkinnolla työllistyminen on Suomessa hankalaa, tuore tutkimus kertoo.
Jungle.fi keräsi Helsingin ja Tampereen kirjastojen kirjavinkit kesälukemiseksi. Vinkeistä löytyy niin tuttuja kuin tuntemattomampiakin.
Tänäkin vuonna moni opiskelija jäi vailla kesätöitä. Hauskan kesän voi viettää myös pienellä budjetilla. Töissä puurtavilla aikaa hauskanpitoon ei välttämättä ole.
Excellence, Engagement ja Ethics ovat avain onnelliseen työhön, sanoo yhdysvaltalainen professori Howard Gerdner. Epäitsekkäin motiivein tehty työ syö motivaatiota.
Junglen kotisivut ovat uudistuneet, mutta haluamme jatkaa uudistumista kanssasi. Kerro meille mitä haluaisit lukea Jungle.fi:stä.